Lukusuositus: Energiaturpeen nousu, kukoistus ja tuho

Eurooppalaisten valtioiden ilmastotavoitteet näyttäytyvät järkeviltä kaupungeissa, mutta moni keskusten ulkopuolelle jäävä pelkää oman tulevaisuutensa ja asuinpaikkakuntansa elinvoimaisuuden puolesta. Pitkät jäähyväiset nostaa esiin ilmastonmuutoksen torjumisen häviäjät, joille ilmastoliikkeen nousu tarkoittaa vanhan elinkeinon häviämistä. Moni syrjäseudun asukas kokee itsensä toisen luokan kansalaiseksi.  

Karstulan ja entisen Itä-Saksan vertailu 

Kun nimekkäät ajankohtaistoimittajat tarttuvat yhteisen kirjan tuottamiseen yli vuoden mittaisen rupeaman verran ja syvemmin ajankohtaiseen ilmiöön, herää monella mielenkiinto. Sitä ei suinkaan vähennä se, että kirjan etukansi provosoi alaotsikolla ”Reportaasi fossiili-Euroopan syrjäseuduilta” ja takakansi jatkaa rinnastamalla fossiilisiksi turpeen ja ruskohiilen, turvetuottajan Karstulasta ja hiilikaivosduunarin Itä-Saksasta sekä luokittelemalla molemmat ”Euroopan syrjäseuduiksi”.  

Sujuvaa tekstiä 

Raivion ja Sarasteen teksti on sujuvaa ja tarinallista. Se tarjoaa myös mittavan lähdeluettelon niille, joita joku esiin nostettu asia saattaa kiinnostaa enemmän. Kirjoittajien tapa edetä päähenkilöiden kautta läheisen vuoropuhelun keinoin lisää kiinnostavuutta ja vakuuttaa ilman osoittelua tai asettumista jonkin puolelle tai jotakuta vastaan. 

Kaikki on suhteellista, myös syrjäisyys – onko sitä pari tuntia Berliinistä tai tunti Jyväskylästä – ainakin urbaanista näkökulmasta? Mutta juuri tietty ”ulkopuolisuus” ja journalistinen ote aiheeseen on kirjan parasta antia, ja ovat omiaan avaamaan korona-aikana vain vahvistuneita somekuplia ja haastaa poteroista aidompaan, ratkaisuhakuiseen vuoropuheluun.  

Keskusten ja periferian etäisyys 

 Kirjoittajat vertailevat varsin suoraviivaisesti eurooppalaisten valtapuolueiden haastajiksi nousseiden ”populistipuolueiden” tapaa ymmärtää syrjäseutujen mullistusta ja valjastaa se protestiääniksi perinteisiä puolueita vastaan. Saksassa asuva vapaa toimittaja, Ylen ja Deutsche Wellen uutisten avustaja Anna Saraste (s. 1989) on kiinnostunut ihmisten selviytymiseen ja tasa-arvoon liittyvistä aiheista: ”Seuraan työssäni toimittajana eurooppalaista politiikka ja ilmiöitä, ja yhä uudelleen minusta on tuntunut siltä, että moni aikamme kehitys selittyy maaseudun ja kaupunkien yhä kasvavilla eroilla.” Haastateltaviensa lailla hän kantaa huolta ennen kaikkea kuplautumisesta, jota tapahtuu syrjäseutujen ja kaupunkien välillä. Ylen ajankohtaistoimittajana työskentelevä, entinen ulkomaantoimittaja ja Brysselin kirjeenvaihtaja Petri Raivio (s.1979) toteaa kirjan lopulla: ”Kirjoitin hakemukseen, että kirjan tarkoitus on osaltaan selittää poliittista kuilua, joka on avautunut keskusten ja periferioiden välille. Oodin edustalla poliittinen kuilu ilmenee dieselinkäryisenä rekkajonona, joka lipuu hiljakseen Mannerheimintietä etelään ja perää pääkaupungista tukea ahtaalle joutuneelle syrjäseutujen elinkeinolle.”  

Luonnon ehdoilla meillä ja muualla 

Isä ja poika, Reijo ja Markus Muhonen karstulalaisina turvetuottajina ja luomutilallisina puhuvat uskottavasti: ”Vaikken mikään vihreä ole, niin luonnon ehtoloilla. Se hyödynnetään mitä luonnollisesti on hyödynnettävissä.”. Itäsaksalainen hiilikaivostyöläinen Georg Ortman puolestaan toteaa: ”Saamme jatkuvasti kuulla, että olemme likasakkia, joka tuhoaa ilmaston. Jonkun pitää kuitenkin tuottaa saksalaisten energia, etenkin nyt, kun Saksa luopuu ydinvoimasta.” Puolalainen, nuori lämmityspuun ja hiilen kauppias Piotr Macek huokaa: ”Epäilen, että parin vuoden päästä täällä lopetetaan hiilellä lämmittäminen kokonaan. Kun kävin koulua, luokallani oli 32 oppilasta. Tyttäreni luokalla on enää viisi lasta.”  

Tulin, näin ja raportoin 

Krakovan yliopiston professori, sosiologi Piotr Nowak toteaa Puolan hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen (PiS) onnistuneen luomaan parhaan diagnoosin yhteiskunnasta: ”Heidän ohjelmansa puhuttelee puolalaisia laajemmin kuin liberaalipuolueiden ohjelmat.” Saksalainen kulttuurivaikuttaja Dirk Lienig ymmärtää, miksi hiilestä elävän kotikaupunkinsa Hoyerswerdan monet asukkaat äänestävät Saksan AfD:tä, koska paikkakunnan saama negatiivinen julkisuus saa ihmiset sulkeutumaan kuoreensa. ”Toimittajien on helppo kulkea karavaanin tavoin kaupungin läpi ja lähettää yksipuolisia raportteja maailmalle, mutta me, jotka asumme täällä, joudumme elämään raporttien synnyttämien mielikuvien kanssa pitkään.” hän muistuttaa.  

Oikeudenmukainen siirtymä meillä ja muualla 

Lukija voi vasta kirjan luettuaan ottaa kantaa siihen, miten eri maiden tilannetta voidaan vertailla ja voidaanko johtopäätöksiä vetää. Saksalaisen tai puolalaisen hiilikaivostyöntekijän tilanne ison kaivosfirman palveluksessa on toki erilainen kuin riskiä kantavan maaseutuyrittäjän Suomessa myös sen suhteen, millaisia ratkaisuja siirtymästä kärsivien tilanteeseen kansallisesti tai EU:n taholta tarjotaan. Silti juuri tällainen vertailu on juuri nyt tarpeen, kun keskustelu oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) ja mekanismista on laajenemassa EU:ssa sosiaalisen ilmastorahaston tarpeiden perusteluun. Kirja nostaa hyvin esiin myös EU:sta riippumattomat kansalliset toimet, joita niin Saksassa kuin Puolassakin on jo tehty ja jatkossa on sitouduttu tekemään hiilialueiden hyväksi. Tältä osin Suomesta ei löydy vertailtavaa.  

Mitä pidettiinkään tavoiteltavana? 

Kirjan viimeiset lauseet palaavat Karstulaan ja Muhosten yritykseen. Ne laittavat pohtimaan kirjan nimeä Suomen osalta. ”Heidän valintansa ovat olleet pitkälle seurausta siitä, mitä valtio on milloinkin pitänyt tavoiteltavana. Turvetuotanto olisi tuskin Suomessa kasvanut nykyiseen laajuuteensa, jos hallitus ei olisi aikanaan päättänyt määrätietoisesti lähteä tukemaan sitä.”  Turve-energiaa ajettiin ylös ensimmäisen energiakriisin jälkeen tosiaan määrätietoisesti parikymmentä vuotta. Onko kyseessä lopulta kovinkaan ”pitkät jäähyväiset”, jos toiminta loppuu parissa vuodessa? Kirja päättyy kuitenkin Reijo Muhosta siteeraten yrittäjän toiveikkuuteen: ”Minä olen aina sanonut, että on kaksi varmaa. Vaikkei energiaa enää tarvita, niin ruokaa aina tarvitaan.”